top of page

Duo Lehtinen & Lipasti

Viulisti Pauliina Lehtinen ja pianisti Sakari Lipasti muodostavat kokoonpanon Duo Lehtinen & Lipasti. Duon soittoa on luonnehdittu kauniiksi ja persoonalliseksi ja konsertteja sielukkaiksi ja runollisiksi. Duo Lehtinen & Lipasti esiintyy aktiivisesti ja on tehnyt yhteistyötä lukuisten eri yhteistyökumppaneiden ja taiteilijoiden kanssa. Ohjelmisto on laaja sisältäen klassisen musiikin lisäksi mm. argentiinalaisia tangoja, elokuvamusiikkia sekä muuta kevyemmän tyylilajin musiikkia.

Duo Lehtinen & Lipasti viulisti pianisti tilaisuuksiin
Logo_läpinäkyvä2.png

Pauliina Lehtinen on viulisti, kamari- ja orkesterimuusikko. Hän on toiminut viulistina muun muassa Tampere Filharmoniassa, Suomen Kansallisoopperassa sekä Turun filharmonisessa orkesterissa. Lisäksi hän on soittanut lukuisissa kansainvälisissä kokoonpanoissa, kuten Britten-Pears Orchestrassa ja Baltic Youth Orchestrassa. Lehtinen on täydentänyt opintojaan Italiassa ja Ruotsissa sekä muun muassa Mi-Kyung Leen, Pavel Vernikovin ja Hagai Shahamin opetuksessa. Hänen instrumenttinsa on Marcello Villa-viulu.

Sakari Lipasti on musiikin maisteri ja valmistunut Sibelius-Akatemian pianomusiikin osastolta, jossa hän opiskeli muun muassa professori Juhani Lagerspetzin johdolla. Hän on konsertoinut paljon vuosien varrella ja esittänyt soolo-ohjelmiston lisäksi kamari- ja liedmusiikkia. Hän on osallistunut menestyksekkäästi useisiin kotimaisiin ja ulkomaisiin pianokilpailuihin samoin kuin kamarimusiikki- ja liedkilpailuihin. Sakari toimii pianonsoiton lehtorina Sastamalan musiikkiopistossa.

Lehtinen & Lipasti ovat Suomen Solistiyhdistyksen jäseniä.

ABOUT
Tango

Carlos Gardel: Por una Cabeza, El día que me quieras, Cuesta abajo, Lejana tierra mía, Mi Buenos Aires, querido, Caminito soleado, Margot, Tomo y obligo, Sus ojos se cerraron, Melodía de arrabal, Amargura

Astor Piazzolla: Libertango, Nightclub 1960, Oblivion, Rio Sena, Chau Paris, Bando, Adios Nonino, Cafe-1930, Milonga sin Palabras


 

Kauneimmat klassiset

Ludvig van Beethoven: Sonaatit nro 1,3,5,6 ja 10, Romanssi F-duuri
Johannes Brahms: Sonaatti d-molli
Max Bruch: Scottish Fantasy
Claude Debussy: Clair de lune
Edvard Grieg: Sonaatti No.2. G-duuri
Alexander Glazunov: Meditation
Gabriel Fauré: Berceuse
César Franck: Panis Angelicus
Georg Friedrich Händel: Largo
Edward Elgar: Salut d'amour
Armas Järnefelt: Berceuse
Toivo Kuula: Nocturno
Fritz Kreisler: Liebesleid, Schön Rosmarin
Jules Massenet: Meditation
Felix Mendelssohn: On wings of song
Oskar Merikanto: Valse lente
Selim Palmgren: 7 kansanlaulua
Arvo Pärt: Fratres, Spiegel im Spiegel
Sergei Rahmaninov: Vocalice, Daisies
Maurice Ravel: Sonaatti "Posthume", Sonaatti No 2 G-duuri, Pavane kuolleen prinsessan muistolle
Camille Saint-Saëns: Joutsen
Erik Satie: Gymnopedie nro 3, Gnossienne nro 1,2
Dmitri Shostakovitsh: Viisi kappaletta 2 viululle ja pianolle
Franz Schubert: Fantasia C, Sonatiini D-duuri, Ave Maria, Serenade
Robert Schumann: Kolme Romanssia
Jean Sibelius: viisi kappaletta viululle ja pianolle Op. 81, Novellette, kuusi kappaletta viululle ja pianolle Op.79
Johann Strauss: Tonava kaunoinen, Kevään ääniä
Richard Strauss: Sonaatti Es-duuri
Tsaikovski: Melody
jne.

(vie kursori laatikon päälle, niin näet kappalelistamme)
Häämarssit

Mendelssohn Häämarssi

Melartin Prinsessa Ruusunen

Kuula Häämarssi

Pachelbel Canon in D

John Legend All of me

Pocahontas Colors of the wind

Bruno Mars Just the way you are

Ellie Goulding How long will I love you

Ellie Goulding Love me like you do

Juha Tapio Vuodet vieriä saa

Juha Tapio Minä sinua rakastan

Akselin ja Elinan häävalssi

Johanna Kurkela Rakkauslaulu, Häävalssi

Tehosekoitin Hetken tie on kevyt

Elvis Presley Can't help falling in love

Anime Kei Howls Moving Castle theme

Merikanto Valse lente

Sibelius Andante festivo

Leif Wager Romanssi

Kari Tapio Kuin taivaisiin

Europe The final countdown

Myrskyluodon Maija

Porilaisten marssi

Rauno Lehtinen On hetki

Frank Sinatra My Way

Elton John Can you feel the love tonight

Doris Day When I fall in love

Coldplay Yellow

Coldplay Viva la vida

Yiruma River flows in you

Beatles All you need is love

Garner Misty

Eva ja Manu Kun aika on

Vesa-Matti Loiri Nocturne

Game of Thrones theme

Snow Patrol Chasing Cars

Glasgow love theme (Rakkautta vain)

Tara's theme (Tuulen viemää)

Feather theme (Forrest Gump)

Ed Sheeran Perfect

Brita Koivunen Suklaasydän

Jenni Vartiainen Missä muruseni on

Matti Syrjä Joka päivä ja jokaikinen yö

Sam Smith Stay with me

Katri Ylander Mansikkamäki

Backstreet Boys I want it that way

Ben E King Stand by Me

Konsta Jylhä Kesän tullessa

Teemu Roivainen Vuoksesi sun

La Oreja De Van Gogh Juvenes

Lady Gaga Shallow

Lady Gaga Always remember us this way

Becky Taylor It is you (Shrek)

Helena Siltala Ranskalaiset korot

Linsén Kesäpäivä Kangasalla

Abba Dancing Queen

The Bangles Eternal Flames

Elvis Presley The wonder of you

Taru sormusten herrasta In dreams

Taru sormusten herrasta Concerning hobbits

Folliott Pierpoint For the beauty of the Earth

Edith Piaf Hymne à l'amour

Satumaatango

Merikanto Kesäilta

Maja Kohdatessa

Gershwin Summertime

Pink Martini Hang on little tomato

Perry Como Slightly out of tune

Ella Fitzgerald Misty

Nopsajalka Lupaan olla

Sting Fields of Gold

Rammstein Ohne Dich

Martin Garrix Pizza

Pearl Harbor Tennessee

Sarah Dawn Kärleksvisan

Bon Jovi It's my life

Kari Tapio Mun sydämeni tänne jää

Celine Dion My heart will go on

Yö Joutsenlaulu

Foreigner I want to know what love is

Bruce Springsteen The river

Queen Don't stop me now

Gary Moore Always gonna love you

Lewis Capaldi Someone you loved

Billie Eilish Lovely

Christina Perri A Thousand years

Pirates of the Caribbean theme

Tarzan You'll be in my heart

Aladdin A whole new world

Frozen Let it go

Behm Hei rakas

Tapio Rautavaara

Muistan kesän

Ei koskaan sunnuntaina

On suuri sun rantas autius

Soud of music Sixteen going on seventeen, 

Kun vuorille käy, Bring him home

James Bond You only live twice, Goldfinger, Diamonds are forever

Mikko Harju Mä olen tässä

Nightwish While your lips are still red

Nightwish Nemo

Billy Joel Just the way you are

Diana Krall The look of love

Hosulin ja Sosulin häät

Ed Sheeran Photograph

Ed Sheeran Thinking out loud

Star Wars The Throne Room

Ritchie Valens La Bamba

Lauri Tähkä Morsian

Elvis Rock around the clock

Pharrell Williams Happy

Michael Buble Sway

Franki Valli Can't take my eues of you

Zorro I want to spend my lifetime loving you

ABBA Mamma mia

Jason Mraz I'm Yours

Janne Raappana Kaksi onnellista

Samuli Putro Olet puolisoni nyt

Coldplay Paradise

U2 With or without you

Ville Valo Oot mun kaikuluotain

Karjalan kunnailla Yö väistyy

Ennio Morricone The Ecstasy of Gold

Ismo Alanko Kurjet

Suvi Teräsniska Jättiläinen

Yiruma Kiss the rain

Gigi D'Agostino L'amour Toujours

Turning Page Sleeping at last

Pink Cover me in Sunshine

Tommi Läntinen Minä ja Jari

Flora Cash Soul Mate

Benjamin ja Vesta Kunnes sammutaan 

Pähkinänsärkijä Kukkaisvalssi

Luis Fonsi Despacito

Cheek Timantit on ikuisia

Tuhkimo So this is love

Train Marry me

Beyoncé Halo

Enrique Iglesias Hero

jne.

"Teitte päivästämme täydellisen! Iso kiitos, toivottavasti kuulemme teitä uudelleen. Ainakin meidän häissä saitte valtavasti kehuja!" S & M, Pinsiö

"Kiitos mielettömästi teille! Oli upeaa soittoa. Saitte kehuja paljon." K & M, Hämeenkyrö

"Haluamme kiittää teitä mielettömistä esityksistä. Saatiin paljon kyselyjä ja kehuja teistä. Teitte meidän vihkimisestä ikimuistoisen." E & D, Paattinen

Kiitos upeista esityksistä hääjuhlassamme! Kaikki sujui oikein hyvin ja ammattitaitoisesti teidän kanssa." L & J, Turku


"Kiitos teille, soititte niin valtavan ihanasti! Kaikki kehui ja teidän soitto teki kirkko-osiosta meille vieläkin spesiaalimman." S & R, Helsinki

"Kiitos teille, oli ihanasti soitettu! <3 Jos joskus joku tarvitsee soittajia, suosittelen ehdottomasti teitä." Hääpari, Sastamala

"Kiitos loistavasta viulunsoitosta!" K & T, Turku

"Upea esitys, olemme todella kiitollisia!" Hääpari, Helsinki

"Kiitos teille ihanasta ja tunnelmallisesta lisästä, jonka toitte juhlaamme!" Hääpari, Tuusula

"Lämmin kiitos teille hienoista esityksistä! Oli mukava asioida kanssanne!" Sulhasen äiti, Lempäälä

"Suuri kiitos teille! Todella taitavasti ja tunnelmallisesti soititte, vieraat kiitteli. Olitte isossa osassa meidän suuren päivän tunnelman luomisessa." I & T, Vantaa




 
bottom of page