Search

Miten valita häämusiikki?

Yksi tärkeimmistä asioista vihkiseremoniassa on musiikki. Mikäli paikalla on ammattimuusikko, hän osaa vastata kysymyksiin sopivista kappaleista, tempoista ja tyylilajista. Jokaiset häät ovat uniikit ja jokaista hääparia kannustan valitsemaan kappaleet jotka ovat heille itselleen tärkeimmät. Ammattimuusikko pystyy sovittamaan lähes kappaleen kuin kappaleen.


Kuva: Pette Rissanen
Kuva: Pette Rissanen

Sisääntulomarssi


Yleensä rauhallisempi, kuin ulosmarssi. Laulava, melodinen linja ja pitkät äänet sopivat hyvin. Perinteisin häämarssi on Mendelssohnin "Prinsessa Ruusunen". Suomen suosituin häämarssi on Erkki Melartinin "Juhlamarssi" näytelmästä Prinsessa Ruusunen. Lisäksi Toivo Kuulan "Häämarssi" on myös paljon soitettu. Yksi kysytyimpiä on Pachelbelin "Canon". Amerikkalaiseen tyyliin voit valita Wagnerin "Here comes the bride!", joka on oopperasta Lohengrin.

Nämä kaikki sopivat hyvin sooloviululle ja viulu-piano-duolle.


Kannustan hääparia valitsemaan musiikiksi heidän lempikappaleensa -esimerkiksi kappale joka on soinut ensisuudelman aikaan, artisti jota on käyty kuuntelemassa yhdessä tai elokuva jota on katsottu puolison kanssa. Häämarsseiksi toimivat hyvin elokuvamusiikki, kuten "In Dreams", "Can you feel the love tonight", "Colors of the wind". Toisinaan olen soittanut myös sulhaselle oman sisääntulomarssin esim. Stargate-teeman tai Star warsia. Tämän hetken ykköshitit Ed Sheeranin "Perfect", Yiruman "River flows in you", Christina Perryn "A thousand year" ja John Legendin "All of me" toimivat takuuvarmasti. Ja aina kannattaa kysyä, mikäli jotain uutta haluaa kuulla. Muusikko saattaa tehdä myös nauhan etukäteen kuunneltavaksi ;)

Kuva: Sami Hätönen
Kuva: Sami Hätönen

Ulosmarssi

Usein menevämpi kappale toimii poistumismusiikkina. Kun hääpari on luvannut ikuista rakkautta toisilleen, siihen sopii juhlallinen ja menevämpi kappale. Sellainen kappale, jonka tahdissa tekee mieli taputtaa ja huutaa "onnea!". Perinteiset häämarssit (ks. aiempi) sopivat hyvin sekä sisään että ulosmarsseiksi. Ne ovat arvokkaita ja selkeästi melodisia kappaleita. Jos sinulla on mielessä biisi mikä alkaa hitaasti, voit ehdottaa muusikolle, että aloittaisi soittamaan kappaleen vaikka suoraan kertosäkeestä. Soittajan kannattaa valita hieman reippaampi tempo. Ulosmarssia kanttorit ja muusikot soittavat tavallisesti pidempään, jotta hääväki ehtii siirtyä ulos musiikin soidessa samalla. Lisäksi viulistia voi pyytää soittamaan myös ulkona portailla onnittelujen ajan. Esimerkiksi Johanna Kurkelan "Rakkauslaulu" sopii hyvin myös soolosoittimelle.


Mikä ei sovi?

Toisinaan hääpari haluaa vain yhden soittajan paikalle. Jos kyseessä on jousisoitin, kannattaa valita melodinen kappale jota pystyy helposti hyräilemään mielessä. Jos kappale sisältää paljon taukoja tai saman äänen toistoa, niin soolosoittimella on haasteellista saada kappale kuulostamaan järkevältä.


Piano on harmoniasoitin, jossa yhdistyvät komppi ja soinnut. Vaatii tietysti paljon pianistiltakin taipua soittamaan haasteellinen kappale, joten varminta on valita duo jossa yhdistyy sekä melodia että harmonia. Jos oma toivekappale mietityttää niin älä epäröi kysyä ammattimuusikon mielipidettä. Otamme mielellään ideoita vastaan ja kerromme, jos joku ei toimi.


Toisinaan halutaan paikalle laulaja, koska samalla saadaan musiikkiin sanat. Viulu on sielukas soitin, ja se on yllättänyt monet hääparit pelkällä äänellä. Sanoja ei aina tarvita - paitsi sillon kun sanotaan "tahdon".


Kuva: Eveliina Visuals
Kuva: Eveliina Visuals




161 views0 comments

Recent Posts

See All