Search

Tanssiaisissa <3

Lauantai-iltana olimme ritarikunnan tanssiaisissa soittamassa. Saimme kutsun keikalle pari kuukautta sitten, jonne toivottiin noin 15 minuutin esitystä sisältäen ranskalaista musiikkia. Meille annettiin vapaat kädet rakentaa ohjelma, joten kävin läpi uutta & vanhaa ohjelmistoa ja ehdotin tilaajalle pari räätälöityä pakettia. Hän toivoi lempikappalettaan Debussyn Clair de lunea osaksi esitystä, joten harjoittelimme sen viulupianosovituksena mukaan tilaisuuteen. Tilaisuus oli frakkikoodilla ja paikalla oli runsaasti hyvin arvovaltaista väkeä, joten puin päälle sinisen laahushelmaisen mekkoni esitystä varten. Tästä tulikin mieleen, että Tampereelle on avattu Sokoksen viereen In Stockin uusi myymälä, jonne voisi lähteä piipahtamaan...

Saavuimme paikalle sovittuun aikaan puoli 9 illalla. Hotellin vastaanotosta meidät ohjattiin upeaan huoneeseen, jossa saimme valmistautua rauhassa. Paikalle oli tilattu syötävää ja juotavaa artisteja varten. Monissa paikoissa unohdetaan, että esiintyvä artisti tarvitsee myös tilan jossa keskittyä ennen h-hetkeä. Liian usein myös unohdetaan, että pidemmän odottelun aikana ehtii esiintyjälle tulla nälkä, mikä vaikuttaa esityksen onnistumiseen. Toisinaan onneksi muistan ottaa omat eväät mukaan, jos tiedän että paikan päällä saattaa mennä tovi.


Hotelli tarjosi myös virvokkeita, joista iso plussa! :)


Pääsimme esittämään kappaleet puoli tuntia myöhässä johtuen ruokailun viivähtämisestä. Odotus ei meitä haitannut, sillä kansallisromanttinen Glo Hotel Art oli upea paikka, jossa viihtyi hyvin pidempäänkin. Lisäksi pääsimme odotellessamme keskustelemaan erään museojohtajan kanssa mm. hänen kuuluisasta taiteenystävä Sara Hildénistä. Ihana ja onnistunut ilta kaikin puolin!




#keikka #viulisti #viulupianoduo #tanssiaiset #ranskalainen #juhlapuku


11 views

Duo Lehtinen & Lipasti